”…Ja Daddy antoi lapselle nimeksi Actionblues…”
Actionblues on se käsite, jolla Daddy Giljoteen kutsuu musiikillista ilmaisuaan. Amerikkalaisen juurimusiikin rehevältä pohjalta yhtye on rakentanut omalta itseltään kuulostavan kattauksen, jossa kuuluvat niin suomalainen identiteetti kuin tuoreemmatkin rock-sävyt. Actionbluesin keskeisin ilmentymä on omat, loistavat biisit.
Yhtyeenä Daddy Giljoteen on hakenut uomaa musiikilliselle ilmaisulleen jo vuodesta 2002. Yksittäisten soittajien kohdalla tätä työtä on tehty kaiketi jo syntymästä saakka. Historia pitää sisällään ankaran treenaamisen ja keikkailun lisäksi aika- ja kulttuurimatkoja syvälle musiikin olemukseen.
Koska Actionblues on kokonaisvaltainen kokemus soittajilleen, se näkyy ja kuuluu erityisesti yhtyeen live-akteissa. Keikoilla yhtye kykenee luomaan musiikillaan ja poikkeuksellisen verevällä esiintymisellään tunnelmia, joita nykypäivänä harvoin pääsee kokemaan.
Hurmos lienee paras sana kuvaamaan tunnelmaa, jonka Daddy Giljoteen keikoillaan luo. Tähän auvoisaan tilaan pääseminen ei vaadi kuulijoilta ydinfysiikan tai musiikkitieteen opintoja, Daddy Giljoteen on tehnyt ne yleisön puolesta.
Actionbluesin soittaminen ja sen esittäminen vaatii soittajiltaan paljon. Daddy Giljoteenin kohdalla pitäytyminen klassisessa trio-kokoonpanossa tekee työn erityisen haastavaksi.
Daddy Giljoteen on yhtyeenä ehdottomasti enemmän kuin osiensa summa. Vaikka virtuoosimainen soittotaito ei ole välttämätöntä hyvän musiikin aikaansaamisessa, Daddy Giljoteenille siitä on ollut valtavasti apua tiellä kohti mainetta ja mammonaa.
|